sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Raskauskuvia

Ihana E pyysi minua kuvaamaan raskauskuvia. Kuvauspaikkana toimi Scandic hotel Paasi Helsingissä. Hotellin interiööri sopi mainiosti kuvauksiin, huoneesta löytyi monta erilaista kohtaa missä kuvata. Oma lempparini taisi olla leveä ikkunalauta. Tässä muutama makupala kuvauksista. Kuvauksellinen pari, täytyy sanoa! Kiitos teille! Ja onnea loppuodotukseen.











sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Messutunnelmia ja Photo Boothia

Viime viikon lauantaina oli kauan odotetut LOVE ME DO häämessut. Studio Adeleide osallistui näin ensimmäisille messuilleen, mutta ei takuulla viimeisiin. Sain kaverikseni ystäviä oman ständin pitämiseen ja avulle oli tosiaan tarvetta. Kiitos siis Taija, Sarita ja Olet Ihanan Suvianni!


Messujen puuhanainen Nonna pyysi minua pitämään Photo Boothin ja se totisesti pidettiin! Pitkään pähkäilin hitusen hankalan paikan järjestelyn suhteen. Tilaan piti mahtua Photo Booth sekä lisäksi Adeleiden kuvia ja vähän sisustaakin sitä omaa aluetta. Selvää oli, että liikkeelle ei lähdetä ihan imelän kautta vaan aika selkeää, hauskaa ja teollishenkistä ilmettä haettiin. Onnistuimme suhteellisen hyvin, vaikka olisin ehkä kuitenkin toivonut tilan rajaamista hiukan paremmin. Ja muutama pikku muuttuja kaipaa lisäfiksausta seuraavalle kerralle. Nyt olimme ikäänkuin kulkuväylällä heti sisäänkäynnin jälkeen turvamiesten  ja -naisten vieressä (tosi hyvä näkyvyyden kannalta ;) mikä välillä aiheutti vauhtia ja jännitystä, kun meno messuilla kasvoi!


Photobooth tausta sekä Suklaamarengilta lainassa oleva tuoli

Suvianni  kiinnittää kuvia kollaasiseinäämme.
Rullaati rullaa :) Tämä flyer ei herättänyt kotona ihastusta, sillä nakitin jälkikasvun näitä rullailemaan. Anoppi tuli onneksi apuun ja rullat saatiin ajoissa rullailtua loppuun :) Oli muuten ihan hyvä ja erilainen juttu, aika moni tuli kehumaan ja ihmettelemään näitä. Ja kiitettävästi niitä saatiin myös eteenpäin :)

Messunaiset Suvianni ja Taija edustavina
MUTTA meillä oli huikea päivä! Ihan mahtava tunnelma, loistavaa musiikkia ja rentoa menoa. Itse emme ehtineet kierrellä aluette kovinkaan tarkasti, mutta hyvältä näytti yleisilme muutenkin. Iloisia ihmisiä oli liikkeellä ja oli mahtavaa saada jutella ja nauraa koko pitkän päivän ajan. Jotakin kertoo se, että ääni oli kiekuva pari seuraavaa päivää ja jalkapohjat olivat aivan tulessa! Saimme hyvin uusia kontakteja muista näytteilleasettajista ja uusia kuvattavia on tullut jo mukavasti! Jes! Kesähäitä!

Tässä muutama kollaasi iloksenne.









Photo Boothissa käytettiin yksinkertaista taustaa.
Helppo DIY vinkki: osta rautakaupasta remonttiin tarkoitettua suojapahvia/-paperia rullassa. Maksaa n. 23 e ja siitä jää reilusti ylikin :) (Meillä oli vaihtoehtona ottaa ruskea tai valkoinen puoli. Valitsimme valkoisen, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli ottaa ruskea. Valkoinen oli raikkaampi ja heikossa valaistuksessa ehdottomasta parempi! ) Sitten paksu tussi ja kauniskäsialainen ystävä + laulunsanat ja kirjoitushommia. Tila, jossa kuvasimme oli siis kulkuväylän vieressä ja ajoittain oli hiukan ahdasta kuvata ja laatu vaihtelee. Välillä valojen edestä käveli porukkaa tai ikkunoista tulevan valon edessä oli ihmisjoukko. Mutta Photo Boothissa tärkeintä on hauskanpito ja sitä totisesti tehtiin! Meillä kävi mahtavia ihmisiä kuvassa ja annettiin vinkkejä Photo Boothin rakentamiseen.
Propsit minulle oli tehnyt Suvi, jolta askarteluhommat sujuu! Kiitos vielä upeista jutuista!

ps. kaikista suurimman suosion näistä sai kyltit! Meillä kyltit olivat kaksipuoleisia ja näin ollen tekstejä tuplamäärä kyltteihin nähden. Hyvä vaihtoehtohan olisi pieni liitutaulu, johon jokainen voisi kirjoittaa haluamansa tekstin.


Muistattehan Hääparit, joita kuvaan, saatte mielellään näitä propseja lainaan, jos teille tulee Photo booth.

                                                               Iloisin terkuin, Katja

perjantai 31. tammikuuta 2014

Love Me Do -häämessut 15.2.2014


Tule Sinäkin mukaan! Studio Adeleide on mukana ensimmäisillä häämessuillaan ja hippasen jo pistää jännittämään. Saimme ilon laittaa pystyyn Photo Boothin, sitä tässä suunnitellaan ja toivotaan iloisia porukoita kuvattavaksi. Canon on luvannut meille Medialainaan Demolaitteet heidän uutuustuotteistaan ja siitä postaan sitten tuonnempana. 

 


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Love Me Do -häämessut 15.2.2014

Studio Adeleide osallistuu Love Me Do- messuille helmikuussa. Love Me Do -messut järjestetään ensimmäistä kertaa ja konsepti on uudenlainen mitä häämessuiluun tulee. Ei pönöttämistä ja loputtomien käytävien tallaamista pitkillä messukäytävillä vaan tulossa on KUNNON BILEET! Katso upeat kotisivut ! Näytteilleasettajia on monenlaisia ja ilmeisen tarkalla haravalla valittuja. Erilaisia, ei niitä kaikkein suurimpia, mutta sitäkin persoonallisempia. Alun jännityksen jälkeen olen tosi innoissani. Ihan ekat messut Adeleidella, kannatti odottaa hyvää! Kiitos Love Me Do -mammalle Nonnalle, joka pyysi minua mukaan! Olen järjestelyissä mukana tapahtumakuvaajana ja Photo Boothin pitäjänä oman ständin lisäksi.

Katselin juuri läpi kovalevyn uumenista hääkuvia vuosien varrelta ja keräsin kuvaesitystä, kansioita ja printtejä varten kuvia. Hiukan ensimmäiset häämessut jännittää, koska enhän ole erikoistunut pelkästään hääkuvaukseen, vaikka niitä oikeastaan kaikista mieluiten teenkin. Täällä Helsingin ulkopuolisella Uudellamaalla on omat haasteensa hääkuvauksien suhteen. Kilpailua ei juuri ole, mutta ei myöskään kulttuuria tilata kuvaajaa koko päiväksi ja aika moni pyytää ystävää tai sukulaista kuvaamaan häänsä kuluja säästääkseen. Valokuvaajana en sitä tietenkään suosittelisi, sillä hääkuvat ovat se osa häitä, mitkä jäävät näkyville häiden jälkeen. Jotta hääkuvia jaksaisi katsella myöhemminkin, suosittelen valitsemaan kuvaajan oman tyylin mukaan ja ehkä nipistämään kuluissa jostakin muusta kuvauksen sijaan.

Studio Adeleidessa pyrin kuvaamaan rennosti ja pilke silmäkulmassa, en pyydä hääpareja tekemään sirkustemppuja vaan hyvällä maulla yritän saada kuviin jotain erilaista. Tykkään leikkiä kuvien erikoisilla rajauksilla ja täytyy myöntää, että liika "ilma" ympärillä saa minut levottomaksi. Toki ujutan mukaan myös niitä hiukan perinteisempiäkin kuvia, mutta olen kuullut silti hääpareilta jälkikäteen, että juurikin ne erikoisemmat rajaukset ovat olleet mieluisimpia.

Lopuksi vielä muutama fiiliskuva eri häistä. Pohjoisimmat häät olen kuvannut Utsjoella ja Inarissa, ne oli upeaakin upeammat saamelaishäät kotiseudullani. Häissä oli mm. 800 vierasta!


Katja